Kriitikko käy kuumana

Kriitikko käy kuumana

Etkö sinä taas tätäkään osaa? Pitihän se arvata, että sössit tuonkin homman! Se on justiinsa niin, että kun sinut päästää tekemään jotain, niin eihän siitä seuraa kuin vaivaa muille ihmisille! Parempi olisi, kun et yrittäisi yhtään mitään, saisivat muut huilata sinun sotkujesi setvimisestä.

On se kumma, että kuvittelet pystyväsi tällaiseen. Kyllä tähän joku parempi ja taitavampi ihminen tarvittaisiin. Etkö sinä nyt tyttö paha jo vähitellen ala uskoa, että sinusta ei ole mihinkään. Kuinka monta kertaa sinun täytyy hakata päätäsi seinään?

Onhan se nyt päivänselvää, että olet liian tyhmä, sivistymätön ja tilaa vievä huithapeli. 
Sinulla ei taida olla minkäänlaista arvostelukykyä. Ymmärtäähän sen nyt lapsikin. Vaan sinä et millään käsitä. Mikä ihme siinä on, ettet käsitä? Onkohan sinulla ymmärryksessäkin jotain vikaa? Taidat olla kerta kaikkiaan yksinkertainen ihminen. Miten sinusta on noin idiootti tullutkin?

Jokaisen meidän sisällä asuu pieni kriitikko. Toisilla se on ärhäkkä ja suulas, toisilla vaimea ja unelias. Jotkut osaavat tarkastella kriitikkoaan lempeästi ja kuunnella sen yliampuvia vaatimuksia vain puolella korvalla. Joidenkin sisäisessä maailmassa pisteliäs kriitikko on taas ominut niin paljon tilaa, ettei ihmispolo pysty enää liikahtamaan oikein minnekään. 

Kriitikon elämäntehtävänä on soimata, vaatia, arvostella, mitätöidä, syyttää ja nujertaa. Joskus kriitikon ääni saattaa muistuttaa jonkun läheisen ääntä. Jostain syystä tästä läheisen äänestä on säilynyt lähinnä vain tämä kiivas ja armoton arvostelija, jonka kommentit ovat sitten jääneet soimaan ikuisena pitkäsoittona omaan mieleen.


Mietipä hetki. Kun yrität jotain uutta, millaisiin arvioihin mielessäsi törmäät? Onko sisälläsi lämmin ja hyväntahtoinen ääni, joka rohkaisee sinua rakastavasti eteenpäin? Sellainen, joka antaa tilaa ja katsoo yritystäsi hyväntahtoisesti, sallien kompuroinnin osana oppimista? Vai kuuluuko mielessäsi päällimmäisenä kriitikon alituinen nalkutus? Lähdetkö heti vertaamaan itseäsi muihin, osoittelemaan virheitäsi?
Kriitikon onnistuttua lamaannuttamaan sinut voit tietenkin soimata itseäsi lisää siitä, ettet taaskaan saanut mitään aikaiseksi tai siitä, että yrität aina mahdottomia ja jätät asiat kesken. 
Toki voit yrittää tukkia kriitikon kidan ja vain painaa eteenpäin hampaat irvessä. Siitä seuraa usein se, että samalla suljet tunteesi ja kovetut. Ja kriitikko roikkuu silti mukana, siitähän ei niin vaan pääse eroon.


Miten tämän äkäisen ja vaativan kaverin kanssa sitten oikein elellään? Terapiassakin näkee joskus, kuinka hyvä yritys uuteen alkuun tukahtuu kriitikon tiukassa otteessa. Ja kun muutosta ei heti synny, niin veto voi loppua kesken matkan. Silloin kriitikko kumauttaa kongiin ja saa erävoiton.

Mutta sen ei tarvitse olla koko totuus, sillä onneksi terapiassa opitaan myös toisenlaisesta sisäisestä äänestä. Sellaisesta, joka katsoo meitä lempein silmin ja puhuu pehmeällä, hyväksyvällä äänellä.

Ja kun lopettaa oman soimaamisensa ja alkaa nähdä itsensä kelpaavana ja toisten joukkoon solahtavana keskeneräisenä ihmisenä, olo kohenee välittömästi. Yhtäkkiä onkin vapaa elämän suorittamisesta, ja silloin tahtoo tarjota samaa vapautta myös muille.

Kirsikka Arkimies