Koulutukset, kurssit, pienryhmät ja luennot

Psykoterapeutin työn ohella työskentelen myös kouluttajana. Koulutan ja luennoin mielelläni esimerkiksi kehonkielestä, vuorovaikutuksesta, kiintymyssuhteesta ja tunnekeskeisyydestä. Jännittäjille ja esiintymiskoulutusta kaipaaville on tilattavissa omat työpajansa. Tilauksesta voidaan järjestää myös luovan terapeuttisen kirjoittamisen ryhmiä, virkistyspäiviä ja koulutuksia. Viime aikoina olen kouluttanut kuuntelemisen ja kohtaamisen taitoja erityisesti terveydenhuollon ammattilaisille sekä sosiaali- ja kasvatusalan toimijoille. Draamaa, luovaa kirjoittamista ja teatteri-ilmaisua tarkastelen myös ihmisen psyykkisen hyvinvoinnin näkökulmasta. Kouluttajana minulle on tärkeää, että koulutuspäivä tuo osallistujilleen iloa, energiaa ja yhteisöllisyyttä. Luento/koulutus suunnitellaan aina tilaajan ja kohderyhmän toiveiden mukaan.

Tunteet, parisuhde ja kasvattajana kehittyminen

  • Kiintymyssuhde perheessä tai Kiintymyssuhde sijaisperheessä. Laajempi koulutuskokonaisuus esim sijaisvanhemmille, biologisille vanhemmille tai adoptiovanhemmille. Luento, videonäytteitä, kokemuksellisia ryhmätehtäviä ja harjoituksia oman puolison kanssa. 1-2 päivän koulutuskokonaisuus. Tarvittaessa koulutuksen voi tilata myös kahden kouluttajan vetämänä, silloin perheen ja sijaisperheen näkemys tulee esiin sijaisisän ja -äidin kokemuksen kautta.
  • Tunnekeskeinen parisuhde: luento ja harjoituksia
  • Parisuhteen viestintä: luento ja harjoituksia
  • Kiintymyssuhdekeskeinen kasvattaja ja lapsen aktiivinen kuunteleminen, luento ja harjoituksia
  • Ratkaisukeskeinen työkalupakki kasvattajille: luento ja paljon käytännön harjoituksia

Vuorovaikutus, viestintä ja kehonkieli

  • Vuorovaikutus parisuhteessa, käytännön harjoituksia ja pieniä luento-osuuksia
  • Iloa ja eloa kohtaamisiin, koulutus vallasta ja vuorovaikutuksesta, luento ja pieniä harjoituksia
  • Kehonkielen aakkoset, luento ja voimauttavia, hauskoja harjoituksia (koulutukseen tarvitaan tila, jossa liikkua)
  • Ratkaisukeskeistä viestintää erilaisille ryhmille tai pareille, luento ja pareittain tai ryhmissä tehtäviä pieniä harjoituksia
  • Aktiivinen kuunteleminen ja dialogisuus, luento ja harjoituksia
  • Ratkaisukeskeisen työtavan perusteet, luento ja paljon harjoituksia pareittain ja ryhmissä

Teatteri, näyttämötyö, esiintyminen ja draama

  • Jännitä rennosti –kurssi, 1- 3 koulutuspäivää
  • Terapeuttinen luova kirjoittaminen 3h tai esim kolmen kerran ryhmätyöskentely
  • Esiintymiskoulutus ja teatteri-ilmaisu 3 h / 1-2 koulutuspäivää
  • Näyttelijäntyön työpaja, 1-2 päivää
  • Improvisaatio ja mokasta mahdollisuudeksi –koulutus, 3h tai esim. 1-2 työpäivää
  • Ideasta käsikirjoitukseksi, draamallisen kirjoittamisen perusteita, 1-2 työpäivää