Jäiden lähdön aika

1. Eräs keittää vahvat kahvit. Sitten hän istahtaa mummulta perimänsä sileäksi kuluneen pirttipöydän äärelle ja katselee kupissa höyryävää juomaansa. Ihminen sanoo itselleen: onni on tässä. Hän iloitsee kuluneesta pöydästään, sen lämpimästä pinnasta käden alla, kaikista muistoista, jotka puupöytään liittyvät. Hän on kiitollinen maaliskuun valosta, joka paistaa suoraan keittiön ikkunasta sisään ja piirtää pitsiliinalle ikkunanruutujen kuvion.

2. Vanha rouva odottaa mökkijärven suvannossa joutsenia. Kun siipien havina alkaa kuulua, sydän paisuu ilosta. Hän kääntää kasvonsa aurinkoon ja ajattelee kaikkia niitä rakkaita, joiden kanssa on saanut linnut kohdata. Hän kiikaroi valkoista pariskuntaa ja lähettää kiitoksen yläilmoihin. Kiitos kun sain elää tämänkin päivän. Kiitos joutsenista, jotka kantavat siivillään kevään kohinaa. Kiitos siitä uudesta ihmisestä, jolle voin valkolinnut näyttää. Kiitos hiljaisuudesta ja yhteisymmärryksestä, jonka saamme jakaa.

3. Perheenäiti ravistelee santaa kuopuksen kurahousuista. Hän on väsynyt valvotun yön jäljiltä. Yhtäkkiä tuuli tuo pihaan koivuista irronneita oksia. Uupumuksen lävitse äiti tunnistaa nuoruuden haaveensa. Kunpa saisin nähdä pihalla puroja patoavat lapseni, pienet pojat kepit kourissaan ja tyttäret värikkäine kuralapioineen. Oivallus tuo kehoon uutta voimaa. Kuraiset housut ovatkin todiste onnesta.

4. Perheenisä herää aikaisin, kun muut vielä nukkuvat. Hän hiippailee kammariin, käärii unisen hikitukan peittoonsa ja nostaa kääryleen syliinsä. Kun lapsen orvokinsiniset silmät hiljalleen avautuvat, haluaa isäkin olla elossa. Hän silittää pienokaista korvan takaa ja nuuhkii lapsensa niskaa. Kun pieni hymyilee hampaattomalla suullaan, hämmentyy mies hetkeksi. Lapsen vilpittömyys koskettaa syvältä, korjaa jotain sellaista, mitä omassa elämässä on jäänyt saamatta. Nyt jaksan taas, kuiskaa isä pikkuruiselle voimamiehelleen.

5. Pappa tarttuu aviisiinsa. Paperi rapisee uutuuttaan, painomuste värjää sormenpäät, lehti on lupaus uudesta päivästä. Keittiöstä kuuluu jo kahvipannun kolahdus. Edessä on päivän paras hetki. Minua rakastetaan, isoisä huomaa ajattelevansa ja sitten vähän nolottaa. Mutta totta se on.

6. Tyttö astelee varovaisesti nuoressa koivikossa. Hän ei halua tallata sulaneista kohdista paljastuvia sinivuokon lehtiä. Valkomustien puiden rungot säteilevät valoa siten kuin vain maaliskuussa. Viime keväänä ystävä iloitsi suunnattomasti ensimmäisestä sinivuokosta. Nyt häntä ei enää ole. Lempeä tuuli heilauttaa hiukset kasvoille. En anna surun viedä iloa yhteisestä ajastamme, tyttö päättää ja siirtää kengänkärjellään jäätä pois sinivuokkojen kasvupaikalta.

7. Eron kokenut on lähtenyt lenkille. Iltahämärissä on helppo kävellä koiran kanssa, ei tarvitse selitellä kenellekään mitään. Tutun lenkkipolun päässä hän seisahtaa. Koira työntää kuonon vapaana roikkuvaan kouraan. Koiran kirsu on viileä ja vähän kostea, läpikotaisin tuttu. Ele lämmittää. Hän ei ole sittenkään yksin. Jos sekarotuinen vanha koira voi välittää, ehkä joku muukin vielä voi.

8. Keski-ikäinen raahaa vesisankoja hevostallin kurassa. Maa on liukas, täynnä lätäköitä ja saappaan alla murtuvia rapeita jäätikköjä. Ämpärien paino venyttää käsivarsia. Hevoset pärskyvät levottomina tarhoissa, riimujen metalliosat kilahtelevat aitojen rautaisiin putkiin. Työ ei kannata. Ajatus maksamattomasta lainasta pyörii päässä yötä päivää. Hevoset käyvät kärsimättömiksi, kauempana joku tammoista kiljahtaa. Yhtäkkiä kenkä uppoaa mutaan ja imeytyy syvälle lätäkköön. Ämpäri läikähtää yli ja keski-ikäinen horjahtaa. Saapas kuitenkin pitää, eikä päästä vettä lävitse. Käsivarressa vihlaisee. Keski-ikäinen ajattelee, että voisi jättää kaiken tähän paikkaan. Luovuttaa ja häipyä. Sitten hänen mieleensä nousevat yllättäen toissavuotiset Linnan juhlat. Juhlahumun haastatteluissa joku vanhempi ihminen sanoi: ”Onni on kuiva saapas ja villasukka”. Keski-ikäinen huomaa ääntelevänsä oudosti. Se on naurua ja itkua yhtä aikaa. Sitten hän kerää ämpärinsä ja jatkaa matkaa.

9. Viisivuotias iloitsee keskiviikkoisesta ajelustaan. Silloin hänet irrotetaan letkuistaan ja kärrätään sairaalan leikkihuoneeseen. Matkalla otetaan parit kokeet mutta sängyn pääty osoittaa kohti legoja ja autorataa. Hoitaja tekee käytävällä jarrutuksia ja mutkia ja sillä on helisevä nauru. Tänään ei tarvitse varoa! Tänään kaikki lelut on pesty minua varten! Tänään hän saa asettaa autot vieri viereen radalle ja painaa nappia. Kun tulenliekein koristeltu pikkuauto ja sininen vähän tylsempi kilpuri suhahtavat matkaan, viisivuotias näyttää suojelusenkelille peukkua. Hyvin suojeltu! En mennytkään vielä taivaaseen, vaikka monet niin supattivat.

10. He kaikki ovat tulleet seuraamaan jäiden lähtöä. Joen rannalla seisoo hartaiden ja arkojen ihmisten porukka. Kaikki se, minkä saimme yhdessä kokea, on nyt takanapäin ja silti elämässä aina mukana. Joku napittaa takkiaan kiinni, yksi halaa toista. Sanoja ei tarvita, ryhmä on tehnyt tehtävänsä. He ovat kaikki kantaneet toisiaan. Nyt on jäiden lähdön aika. Vapaan veden virtauksen voimaa pitää vain uskaltaa katsoa.

cleardot.gif
Kirsikka Arkimies